MEILLÄ ON PENTUJA!

Kiinnostuitko meistä? Tahtoisitko pennun meiltä?

Siinätapauksessa VARAUDU, pääset istumaan pullakahvi pöytäämme, sillä tahdon tietää kaiken SINUSTA. Millainen on koirataustasi, onko sinulla monen vuoden kokemus rodusta, tai jostakin toisesta rodusta, vai onko tämä ensimmäinen koirasi? Tahdon myös kertoa MINUSTA, ajatukseni kasvattajana, mitä ajattelen papillonista rotuna, mitkä ovat motiivini kasvattajana rotua kohtaan, miksi juuri tämä yhdistelmä. Tahdon, että tapaat meidät kodissamme, näet tilamme ja narttumme.

Minulle on ensisijaisen tärkeää, näyttelykotiakin tärkeämpää, että pentu menee kotiin jossa sitä todellakin halutaan perheenjäseneksi. Papillon on mitä mahtavin kaveri arjessa, jos sitä arvostetaan rotutyypilliseen tapaan, koulutetaan kuuliaiseksi koiraksi. Arvostan ja korostan usein kuinka mahtava tämä rotu on perheenjäsenenä. On kuitenkin muistettava, että puhumme eläimestä, koirasta. Koiraa ei koskaan saa laittaa lapsen asemaan. Koiralle on luotava selkeät säännöt ja sen on oltava laumassa ihmisen alapuolella.

Minä en myy pentuja osamaksulla, siitä syystä, että minun motiivini perustuvat siihen, että koira on pitkäaikainen kumppani, sen ottoa ei pidä tehdä hetken mielijohteesta. Koiran ostoa suunnitellaan yleensä vuosia ja sinä aikana ehtii säästämään rahaa rotukoiraa varten.

Pentujen hinta perustuu emän hankinta hintaan, astutuskuluihin, terveystarkastuksiin ja näyttelykuluihin. Kun pennut ovat täyttäneet vähintään 2 vuotta, maksan silmä ja polvitarkastuksen.

Luovutan pennut 8-10-12 viikkoisina. Rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja madotettuina.

Älä koskaan osta paperitonta koiraa!! Suomen kennelliitto rekisteröi, vaikka koirien vanhemmilta puuttuisi viralliset terveystulokset. Vaikkakin myyjä vakuuttaisi, että molemmat vanhemmat ovat puhdasrotuisia, älä osta.

Rekisteröimisen estäviä asioita:

- Emä on pennutettu liian tiheästi. Kennelliiton määräysten mukaan nartulla voi olla enintään viisi pentuetta siten, että edellisestä penikoimisesta pentueen syntyessä on kulunut vähintään 10 kuukautta. Tätä tiheämpi pennutus sallitaan alle 8-vuotiaalle nartulle YHDEN KERRAN, ilman poikkeuslupaa.

- Kasvattaja on rekisteröintikiellossa. Kennelliitto voi asettaa kasvattajan rekisteröintikieltoon mikäli hänellä on tuomio eläinsuojelurikkomuksesta tai hän on esim, toiminut sopimusasioissa kennelliiton ohjeiden vastaisesti.

- Olen lukenut muutamiakin kertoja että pentuja ei ole rekisteröity koska se on kallista. Tämä ei pidä paikkaansa. 3 Pennun rekisteröinti maksaa keskimäärin 120 €, Eläinlääkärin tarkastus, sirutus, rokotus maksaa 3 pennulle keskimäärin 160-300€ (paikasta riippuen). Jos kasvattaja ei rekisteröi pentujaan siksi, että nämä luvut osoittautuvat liian kalliiksi, on hänellä vain ja ainoastaan mielessään rikastuminen pentujen kustannuksella. Rekisteröimättömät koirat ovat usein pentutehtailun tulosta. Pentutehtailijat eivät tutkituta koiriaan. Taustalla voi olla vaikka minkälaisia sairauksia. Pahimmassa tapauksessa pentutehdas pentusi voi elää vain muutamia kuukausia.


JOS yhä olet sitä mieltä, että tahdot juuri meiltä pennun, ota rohkeasti yhteyttä.

Saana 040-7786021, vain asialliset puhelut.